Nuorten olympialaisiin lähtee neljä suomalaista – puuttuva asia on tavoite
Dakarin nuorten kesäolympialaisiin lähtee Suomesta neljä urheilijaa neljässä lajissa. Luku ei ole skandaali, mutta se, ettei kisoille ole kirjattua tavoitetta, on.
Nuorten kesäolympialaiset alkavat Dakarissa 31. lokakuuta, ja Suomesta lähtee neljä urheilijaa neljässä lajissa. Kolumnin kanta: joukkueen koko ei ole ongelma, vaan se ettei Olympiakomitea ole kirjannut kisoille tavoitetta eikä nimennyt lajeja, joissa kiintiöpaikkaa rakennetaan etukäteen. Suomen oma lisenssidata osoittaa, että nopeimmin katoava profiili on juuri yhden yksilölajin varaan rakennettu polku – ja nuorten kesäkisojen ohjelma on lähes kokonaan yksilölajeja. Vaihtoehtoja on kaksi: kirjattu tavoite tai rehellinen toteamus, että kyse on kasvatustapahtumasta.
Nuorten kesäolympialaiset alkavat Senegalin Dakarissa 31. lokakuuta ja jatkuvat 13. marraskuuta asti. Olympiakomitean oman kisasivun mukaan paikalle odotetaan noin 2 700 urheilijaa, ohjelmassa on 25 lajia ja kymmenen näytöslajia, ja kilpailijat ovat 15–17-vuotiaita. Kyseessä on ensimmäinen olympiatapahtuma Afrikan mantereella ja neljännet nuorten kesäkisat Singaporen, Nanjingin ja Buenos Airesin jälkeen. Kisat piti alun perin järjestää jo vuonna 2022, mutta koronapandemia siirsi ne neljällä vuodella.
Suomesta lähtee neljä urheilijaa neljässä lajissa: nyrkkeily, rantasoutu, sulkapallo ja taekwondo. Neljä ei ole skandaali. Mutta se, ettei kukaan ole sanonut ääneen mitä Suomi näiltä kisoilta haluaa, on.
Neljä urheilijaa, kaksikymmentäviisi lajia
Joukkue koottiin kahdessa erässä. Nyrkkeilyn ja taekwondon edustajat valittiin toukokuussa, soutu ja sulkapallo ratkesivat kesän kotimaisissa katsastuksissa, ja koko joukkue vahvistettiin elokuussa. Mukana matkustaa myös tukihenkilöstöä: valmentajat, venemiehistö ja joukkueenjohto, jota vetää Kimmo Mustonen. Valintaperiaatetta on kuvattu joustavaksi: urheilijat valmistellaan lajiliittojen kanssa sitä mukaa kuin riittävää tasoa on osoitettu.
Joustavuus on järkevää silloin, kun et tiedä etukäteen mitä kiintiöpaikkoja saat. Kiintiöt jakavat kansainvälinen olympiakomitea ja lajiliitot, eivät kansalliset komiteat, eikä Suomi voi yksin päättää lähettävänsä kolmekymmentä urheilijaa. Joustavuus ei silti ole sama asia kuin tavoite. Tällä hetkellä Suomen nuorten kesäolympiajoukkue on lopputulos, ei valinta: se on sen kokoinen kuin mitä paikkoja sattui osumaan kohdalle.
Huomionarvoista on myös se, mistä lajeista nuo neljä tulevat. Yksikään niistä ei ole laji, jonka ympärille suomalainen kesäurheilu on rakennettu. Se ei ole arvostelu urheilijoita kohtaan — päinvastoin, paikan hankkiminen niissä olosuhteissa on kova suoritus. Se on havainto siitä, missä suomalainen kesälajipolku päättyy ennen kansainvälistä nuorten huipputasoa.
Suomen oma data kertoo, missä nuoret ovat
Olympiakomitea julkaisi 28. lokakuuta analyysin omasta lisenssiaineistostaan. Mukana oli yli 420 000 lisenssiliikkujaa, ja luvut ovat kiinnostavampia kuin yksikään kisajoukkueen koko.
- Noin 78,5 prosentilla lisenssiliikkujista oli vuonna 2025 kytkös johonkin joukkuelajiin.
- Lähes 70 prosentilla koko joukosta oli lisenssi vain yhdessä lajissa, ja se laji oli joukkuelaji.
- Vuonna 2022 lisenssin ottaneista oli neljä vuotta myöhemmin yhä mukana 85,8 prosenttia monen lajin joukkuelajiliikkujista ja 77,3 prosenttia monen lajin yksilölajiliikkujista.
- Yhden lajin liikkujilla vastaavat luvut olivat 58,7 prosenttia joukkuelajeissa ja 52,7 prosenttia yksilölajeissa.
- Kaikkein jyrkin ero oli 9–13-vuotiaissa: monen lajin joukkuelajiliikkujista jatkoi 86,6 prosenttia, yhden lajin yksilölajiliikkujista 49,7 prosenttia.
Olympiakomitea sanoo itse suoraan, ettei luvuista voi päätellä joukkuelajien olevan syy parempaan pysyvyyteen; erot kertovat liikkujaprofiilien eroista, ja taustalla voivat vaikuttaa seurarakenteet, harjoitusryhmät ja kustannukset. Se varaus kannattaa ottaa tosissaan. Mutta yksi asia on näissä luvuissa riidattomasti: suomalainen alle 14-vuotias urheileva nuori on valtaosin joukkuelajissa, ja se profiili, joka katoaa nopeimmin, on yhden yksilölajin varaan rakennettu polku.
Nuorten kesäolympialaisten ohjelma on lähes kokonaan yksilölajeja. Suomen neljän urheilijan joukkue ei siis ole irrallinen uutinen. Se on sama ilmiö kuin lisenssitilaston jyrkin pudotus, vain muutamaa vuotta myöhemmin ja kansainvälisellä tasolla mitattuna.
Talvessa polku toimii, kesässä se ei
Vertailukohta on lähellä. Nuorten talviolympialaisista Gangwonissa 2024 Suomi toi kotiin seitsemän mitalia. Talvilajeissa on lajiliittojen rakentamat nuorten ryhmät, kotimainen kilpailukalenteri joka vie teini-ikäisen kansainväliselle viivalle ja aikuisten maajoukkue, johon polku päättyy. Kesässä tätä ketjua ei samalla tavalla ole, ja neljän urheilijan joukkue on sen näkyvin mittari.
Tämä on tuttu kuvio. Kirjoitin maastohiihdon A-maajoukkueen koosta, että ryhmä valitaan ohuella kotimaisella näytöllä, ja paralympiajoukkueen vastuunjaosta, että osoite muuttui mutta rahoitusreitti ei. Molemmissa vika ei ollut tahdossa vaan siinä, ettei kukaan ollut kirjoittanut ylös mitä järjestelyllä tavoitellaan. Sama koskee nuorten kesäkisoja.
Mitä pitäisi päättää
Vaihtoehtoja on kaksi, ja kumpi tahansa on parempi kuin nykytila.
Ensimmäinen: Olympiakomitea kirjaa nuorten kesäkisoille tavoitteen ja nimeää lajit, joissa kiintiöpaikkaa rakennetaan tietoisesti vuosia etukäteen yhdessä lajiliiton kanssa. Kiintiöpaikka sulkapallossa tai rantasoudussa ei synny sattumalta sekään — joku on tehnyt työn. Jos sama työ tehdään suunnitellusti niissä kesälajeissa, joissa Suomella on seurapohjaa ja harrastajamassaa, joukkue näyttää neljän vuoden päästä toiselta.
Toinen: sanotaan suoraan, että nuorten kisat ovat kasvatus- ja kokemustapahtuma eivätkä tulosmittari, ja lopetetaan joukkueen koon käyttäminen minkään todisteena. Sekin on rehellinen linja. Mitä ei voi tehdä, on jättää asia sanomatta ja antaa luvun puhua puolestaan, koska silloin se puhuu väärin.
Rahan puolella kysymys on juuri nyt poikkeuksellisen ajankohtainen. Kirjoitin, että lajiliittojen yllätysmiljoonat kuuluvat rahastoon eivätkä ensi vuoden budjettiin. Sama ajatus pätee tähän: kertaluonteinen raha kannattaa sitoa polkuun, jonka pää on jossain — esimerkiksi Los Angelesin 2028 kisoissa tai vuoden 2030 talvikisoissa — eikä yleiseen toimintaan, jossa sen jälki katoaa.
Vastaan voi sanoa näin
- Kiintiöpaikat eivät ole Suomen päätettävissä. Kansainvälinen olympiakomitea ja lajiliitot jakavat ne, ja kansallinen tavoite ei tuota yhtään lisäpaikkaa, jos karsintoja ei voiteta.
- Pieni joukkue voi olla tietoinen valinta. Suomalainen valmennusajattelu ei työnnä 15-vuotiaita kansainväliseen huippukilpailuun, ja myöhäisempi erikoistuminen on perusteltu linja.
- Nuorten kisoja on perusteltu yhtä paljon kasvatus- ja kokemustapahtumana kuin kilpailuna, ja joukkueen koon käyttäminen mittarina mittaa silloin väärää asiaa.
Kaksi ensimmäistä ovat vahvoja argumentteja, ja kolmas on suorastaan oikeassa. Juuri siksi kirjoitan tavoitteesta enkä luvusta. Jos kisat ovat kasvatustapahtuma, se pitää sanoa ja toimia sen mukaan. Jos ne ovat osa kesälajien huippupolkua, se pitää sanoa ja resursoida sen mukaan. Nykyinen välitila tuottaa vuosittain uutisen, jossa luku on neljä ja selitys puuttuu.
Mittari on yksinkertainen ja se on mahdollista tarkistaa seuraaviin nuorten kesäkisoihin mennessä: julkaiseeko Olympiakomitea kirjatun tavoitteen näille kisoille, ja nimeääkö se edes yhden sellaisen kesälajin, jossa kiintiöpaikan hankkimiseen rakennetaan suunnitelma yhdessä lajiliiton kanssa. Jos vastaus molempiin on kyllä, neljä oli lähtöpiste. Jos ei, se oli pelkkä luku.
