Paralympiajoukkueen vastuu siirtyi oikeaan osoitteeseen – raha kulkee yhä vanhaa reittiä

Suomen paralympiajoukkueen johtaminen vaihtoi osoitetta. Paralympiakomitea kertoi omassa tiedotteessaan 27.10.2026, että kokonaisvastuu joukkueen kilpailuprosessista ja taloudesta on Olympiakomitean kanssa tehdyn sopimuksen myötä siirtynyt takaisin sille. Los Angelesin paralympialaiset 15.–27.8.2028 ovat ensimmäiset arvokisat, jotka viedään läpi kokonaan uudella vastuunjaolla.

Vastuu on nyt siellä, missä paraurheilun osaaminen on, ja se on parannus entiseen. Yksi asia jäi kuitenkin ennalleen: raha. Urheilija-apurahat ja lajiliittojen rahoitusprosessi pysyvät Olympiakomitean käsissä, ja lajiliitoille menevä valtion tehostamistuki pienenee. Vastuu siirtyi, mutta sen rahoitusinstrumentit eivät siirtyneet mukana. Siitä syntyy tämän päätöksen ainoa todellinen riski.

Vastuu palasi sinne, missä paraosaaminen on

Siirto tapahtui kahdessa osassa. Talousvastuu paralympiajoukkueesta siirtyi Paralympiakomitealle vuoden 2025 alussa ja operatiivinen kokonaisvastuu keväällä 2026, Milano-Cortinan talviparalympialaisten jälkeen. Paralympiakomitea johtaa nyt itse Los Angelesin kilpailuprosessia ja on nimennyt omat vastuuhenkilönsä asiantuntijatoiminnalle, lajien valmistautumiselle ja joukkueen operatiivisille valmisteluille.

Osoite on oikea. Paralympiakomitea toimii kansallisena lajiliittona yhdeksälle paraurheilulajille, ja sen jäsenistössä on 30 lajiliittoa, 88 seuraa ja 186 paikallisyhdistystä. Olympiakomitea johtaa edelleen suomalaista huippu-urheilua kokonaisuutena, myös paraurheilua, ja Paralympiakomitea toimii siinä paraurheilun erityispiirteiden asiantuntijana. Komitean urheilujohtaja Katja Saarinen perusteli muutosta sillä, että vastuiden on oltava urheilijoille, valmentajille ja lajiliitoille mahdollisimman selkeitä. Vanhassa mallissa kaksi organisaatiota teki osin samaa työtä, eikä se palvellut ketään.

Päätöksen takana on rahoitusuudistus, ei urheilustrategia

Muutos ei lähtenyt liikkeelle siitä, että joukkueen johtamista olisi haluttu kehittää. Paralympiakomitean oman kuvauksen mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö myönsi huippuvalmennuksen tehostamistuen vuoteen 2024 asti Olympiakomitealle, joka jakoi sen edelleen lajiliitoille. Oikeuskanslerin kannan jälkeen tuen jakamista pidettiin julkisen vallan käyttönä, joka kuuluu viranomaiselle, ja vuodesta 2025 alkaen ministeriö on myöntänyt rahat suoraan lajiliitoille. Olympiakomitea oli kattanut paralympiajoukkueen kuluja juuri tästä rahasta.

Kun rahoitusinstrumentti katosi, vastuun oli pakko liikkua. Juridisesti pakotettu uudistus ei ole automaattisesti huono uudistus, ja tässä tapauksessa lopputulos on puolustettavissa. Mutta se tarkoittaa myös, ettei kukaan istunut alas ja suunnitellut uutta rakennetta paraurheilijan tarpeista käsin. Rakenne syntyi siitä, mihin raha ei enää voinut kulkea.

Vastuu siirtyi, rahan reitti ei

Urheilija-apurahat ja lajiliittojen rahoitusprosessi ovat edelleen Olympiakomitean hallinnassa, ja Paralympiakomitean asiantuntijat osallistuvat niihin liittyviin lajipalavereihin. Paralympiakomitean oma liikkumavara on kapea: vuoden 2025 vuosikertomuksen mukaan valtion yleisavustus oli 2 030 000 euroa ja vuosi päättyi 165 810 euroa ylijäämäisenä. Sillä rahalla hoidetaan yhdeksän lajin liittotehtävät, laaja harrastetoiminta ja nyt myös arvokisajoukkue.

Samaan aikaan raha, jolla lajiliitot valmentavat, on kiristymässä. Suunnistusliitto kertoi omassa tiedotteessaan saaneensa vuodelle 2026 huippu-urheilun tehostamistukea 120 000 euroa, 15 000 euroa edellisvuotta vähemmän, ja koska ministeriön avustuspäätös on kaksivuotinen, myös seuraavan vuoden summa on jo tiedossa. Tämä on sama kysymys kuin se, jonka olen aiemmin nostanut lajiliittojen rahoituksesta: urheilun rakenteita järjestellään uudelleen nopeammin kuin niiden rahoitusta.

Olympiakomitealla ei myöskään ole enää erillisiä paraurheilun huippu-urheilukoordinaattoreita, vaan lajikohtaiset koordinaattorit tukevat sekä vammattomia että paraurheilijoita. Periaate on oikea, ja Paralympiakomitea on vastannut siihen nimeämällä omat asiantuntijansa työpareiksi. Käytännössä se silti tarkoittaa, että paraurheilijan arki riippuu nyt siitä, osaako ja ehtiikö hänen oman lajinsa koordinaattori ottaa paraurheilun huomioon.

Yhdeksän lajia, viisi siirtyjää ja mittari joka puuttuu

Suunta on kohti lajiliittoja. Paraurheilun integraatio yleisiin lajiliittoihin on jo tehty muun muassa yleisurheilussa, maastohiihdossa, koripallossa, taekwondossa ja triathlonissa. Neljä lajia pysyy Paralympiakomitean vastuulla jatkossakin: paraboccia, pyörätuolirugby, maalipallo ja sokkopingis. Viisi lajia tavoittelee siirtymistä oman lajiliittonsa vastuulle:

• parajääkiekko
• sähköpyörätuolisalibandy
• paravoimanosto
• näkövammaisten ampumaurheilu
• shakki

Maastohiihdossa paraurheilu kuuluu siis samalle Hiihtoliitolle, joka tekee myös A-maajoukkueen valinnat ja vastaa kotimaisesta kilpailukalenterista. Se on integraation vahvuus ja sen heikkous samaan aikaan: paraurheilija pääsee lajinsa oikeisiin rakenteisiin, mutta kilpailee samoista valmennusresursseista kaikkien muiden kanssa.

Paralympiakomitean hallitus linjasi 19.10.2026 pidetyssä kokouksessaan vuoden 2027 painopisteiksi muun muassa lajiliittojen paravastuun vahvistamisen ja näiden viiden siirtymälajin integraation, ja samalla luvattiin kehittää seuranta- ja arviointimalli. Juuri se malli on koko rakenteen kantava osa, eikä sitä ole vielä olemassa. Ilman sitä kukaan ei pysty sanomaan, hoitaako lajiliitto paraurheilijansa hyvin vai huonosti, eikä ministeriöllä ole mitään, minkä perusteella rahaa kohdennettaisiin. Jäsenet päättävät vuoden 2027 toimintasuunnitelmasta ja talousarviosta syyskokouksessa 24.11.2026, ja se on ensimmäinen paikka, jossa näkee, onko mallille varattu rahaa vai pelkkä maininta.

Tätä vastaan voi sanoa kolme asiaa, ja ne on syytä sanoa ääneen. Ensinnäkin selkeys on itsessään arvo: yksi vastuullinen on parempi kuin kaksi puolivastuullista. Toiseksi integraatio on toiminut siellä, missä lajiliitto on itse halunnut sen, ja yleisurheilu ja maastohiihto ovat siitä hyvät esimerkit. Kolmanneksi asiantuntemus ei katoa, kun Paralympiakomitean asiantuntijat työskentelevät pareittain Olympiakomitean koordinaattoreiden kanssa. Vastaukseni on, että nämä kaikki pitävät paikkansa vapaaehtoisuuden varassa. Vapaaehtoisuus riittää niin kauan kuin lajiliitolla on halu ja varaa, ja tehostamistuen suunta kertoo, että varaa on vähemmän.

Mittari on Los Angeles 2028

Paraurheilun kysyntä ei ole ongelma. Milano-Cortinan talviparalympialaisista Suomi toi kaksi hopeaa, kun Inkki Inola oppaanaan Reetu Inkilä oli toinen maastohiihdon kymmenen kilometrin perinteisen väliaikalähdössä ja Nette Kiviranta alppihiihdon pujottelussa, ja Ylen lähetykset tavoittivat parhaimmillaan 2,5 miljoonaa suomalaista. Yleisö löytää lajin, kun se on näkyvillä.

Organisaatiokaavio ei kerro, onnistuiko uudistus. Sen kertoo Los Angelesin joukkue: kuinka monta urheilijaa siinä on, kuinka monesta lajista he tulevat ja kuinka moni heistä on valmentautunut oman lajiliittonsa rakenteissa eikä Paralympiakomitean paikkaamana. Jos joukkue on laajempi kuin edellinen ja lajipohja syvempi, vastuunjako toimi. Jos lajikirjo kapenee matkalla kohti Los Angelesin kisoja 2028 ja siitä eteenpäin talviolympialaisiin 2030 mennessä, vastuu siirtyi oikeaan osoitteeseen väärillä eväillä.