Druskininkain EM-pitkä meni eilen niin kuin pelkäsin. Venla Harju seitsemänneksi ajalla 1.39.47 ja Miika Kirmula kahdeksanneksi ajalla 1.40.02. Molemmat olivat parhaita suomalaisia, ja molemmat jäivät reilusti mitalikahinoista.
Kärjessä oltiin taas tutuissa nimissä. Tove Alexandersson voitti naisten kisan ajalla 1.29.40, eli kymmenen minuuttia Harjun edellä. Miehissä Kasper Harlem Fosser oli 1.34.03 ja Suomen paras jäi minuutin sen taakse.
Minua kiinnostaa se, mihin ero oikeasti syntyy. Pitkällä matkalla kymmenen minuuttia ei ole fysiikkaa, vaan reitinvalintoja ja maaston lukemista. Liettuan maasto on suomalaisittain outo — loivaa, hiekkaista mäntykangasta ilman sitä kalliota ja korkeuskäyrien jyrkkyyttä johon meillä harjoitellaan. Kartanluku on silloin ihan eri laji kuin kotimetsässä, ja https://suomenurheilu.fi/suunnistuskartan-merkit/ kertoo hyvin miten paljon informaatiota yhteen karttaan on pakattu.
Toisaalta sijoitukset 7 ja 8 arvokisoissa eivät ole katastrofi. Suomella oli miehissä myös Olli Ojanaho yhdeksäntenä ja naisissa Maija Sianoja yhdeksäntenä, eli kärkikymmenikössä oli neljä suomalaista. Leveys on kunnossa, kärki ei.
Keskimatka juostaan tänään. Se on lyhyempi ja teknisempi, ja siinä suomalaiset ovat historiallisesti olleet lähempänä.
Mikä teidän mielestänne on realistinen tavoite Suomelle tämän päivän keskimatkalla – mitali vai taas sija 6–10?
Jätä vastaus